25.10.1985

Vaatimukset Ylitornion kihlakunnanoikeudessa

C ja D ovat B:lle ja E:lle, F:lle ja G:lle, H:lle ja I:lle sekä J:lle ja K:lle toimitetun haasteen nojalla lausuneet, että 12.2.1973 kuollut B:n aviopuoliso ja C:n setä A oli omistanut 4.10.1930 saamansa kiinnekirjan mukaan puolet Ylitornion kunnan Kainuun kylässä sijaitsevasta Mustajärven tilasta RN:o 2:10. A oli 7.5.1972 vahvistetulla kauppakirjalla myynyt B:n suostumuksella osuutensa tilasta C:lle ja D:lle muun muassa ehdoin, että omistus- ja hallintaoikeus tilanosuuteen siirtyi ostajille vasta A:n ja B:n kuolen jälkeen. Tämä lykkäävä ehto rajoitti myyjäpuolen oikeutta tilaan siten, ettei täällä ollut oikeutta tehdä sellaista oikeustointa, joka loukkasi C:n ja D:n oikeutta tilanosan tulevina omistajina. B:n ei sitä paitsi ollut koskaan saanut omistusoikeutta tilanosuuteen. Tästä kaikesta huolimatta B oli tehnyt Mustajärven tilan toisen puoliskon omistajien E:n, F:n, H:n ja J:n kanssa 29.10.1981 vahvistetun sopimuksen tilan jakamisesta sen puoliskojen omistajien kesken määräaloin. G, I ja K olivat antaneet aviopuolisoina suostumuksensa tähän jakosopimukseen. Tällaista sopimusta B:llä ei ollut ollut oikeutta tehdä. Lisäksi sopimus loukkasi C:n ja D:n etua ja oikeutta myös sen vuoksi, että B:n sopimuksen mukaan saamat tilukset olivat huomattavasti vähäarvoisemmat kuin tilan toisen puoliskon omistajille tulleet. Sen ohessa B oli sopimuksessa myöntänyt tilan toisen puolen osakkaille kuolemansa jälkeen tieoikeuden C:n ja D:n vahingoksi. Sen vuoksi C ja D ovat vaatineet, että mainittu 29.10.1981 vahvistettu sopimus julistettaisiin tehottomaksi.

C ja D ovat B:lle toimitetun haasteen nojalla lisäksi lausuneet, että B:lle oli 7.10.1982 Ylitornion käräjäkunnan lainhuudatusasianpöytäkirjan 336 §:n kohdalla annetun lainhuuto A:n jälkeen avio-oikeuden nojalla puoleen Mustajärven tilasta. B oli lainhuutoa hakiessaan salannut mainitun 7.5.1972 vahvistetun kauppakirjan. Sen ehtojen mukaan B ei ollut saanut omistusoikeutta tilanosuuteen A:n jälkeen. B:llä ei siten ollut ollut oikeutta saada lainhuutoa. Tämän vuoksi C ja D ovat vaatineet lainhuudon julistamista mitättömäksi.

Vastaus

B kohdaltaan sekä E, F ja G, H ja I sekä J ja K kohdaltaan ovat kiistäneet kanteet. Perusteluina on lausuttu muun muassa, että B:llä oli ollut oikeus A:n ainoana perillisenä käyttää tilanosuuden omistajan oikeuksia ja saada lainhuuto siihen. A:lla ja B:llä oli ollut kauppaa tehdessään tarkoitus turvata jälkeen jäävän puolison toimeentulo, jota varten tämä sai käyttää tilanosuutta. Mustajärven tila oli jakosopimuksella jaettu siten, että kummankin puoliskon omistajat olivat saaneet samanarvoiset maa-alueet. Sopimus ei loukannut C:n ja D:n kauppakirjaan perustuvaa oikeutta. Näin ollen B:llä oli ollut oikeus tehdä sopimus.

Kihlakunnanoikeuden päätös 14.9.1983

Kihlakunnanoikeus, joka oli myöntänyt B:lle ja E:lle maksuttoman oikeudenkäynnin korvausvelvollisuudetta valtiolla ja määrännyt asianajaja X:n heidän oikeudenkäyntiavustajakseen ja jossa muut asianosaiset olivat vaatineet korvausta, oikeudenkäyntikuluistaan, on lausunut selvitetyksi, että A oli 4.10.1930 myönnetyn kiinnekirjan perusteella omistanut puolet Mustajärven tilasta RN:o 2:10. A ja B olivat 7.5.1972 vahvistetulla kauppakirjalla myyneet tilanosuuden C:lle ja D:lle 8.000 markan kauppahinnasta ja muun muassa ehdolla, että omistus- ja hallintaoikeus siirtyi ostajille vasta myyjien kuoleman jälkeen. A oli kuollut 12.2.1973 ja hänen jälkeensä oli jäänyt ainoana kuolinpesän osakkaana B.

B oli 29.10.1981 tehnyt jakosopimuksen Mustajärven tilan toisen puoliskon omistajien E:n sekä L:n oikeudenomistajien F, H:n ja J:n kanssa tilan jakamisesta lohkomalla kahteen osaan. G, I ja K olivat allekirjoittaneet jakosopimuksen suostumuksenantajina. E:n ja L:n oikeudenomistajat olivat saaneet omistamiaan osuuksiaan vastaan seuraavat palstat: Saarimaanvuomanpalstan, Metsäpalstan, Mäntyjärven jänkäpalstan eli Mustajärvenjängän palstan ja Kotipalstasta kaksi aluetta eli tilasta yhteensä 70,54 hehtaaria, mistä oli ollut viljeltyä maata 8,44, erityismaata 0,18, metsämaata 26,05 sekä kitu- ja joutomaata 35,87 hehtaaria. B oli saanut omistamaansa osuutta vastaan loput Kotipalstasta, Myllyojan palstan ja Kotimetsänpalstan eli tilasta yhteensä 58,67 hehtaaria, mistä oli ollut viljeltyä maata 7,46, erityismaata 0,17, metsämaata 25,68 sekä kitu- ja joutomaata 25.36 hehtaaria. Tilalla oli ollut 2.9.1981 puutavaraa 5.761 kuutiometriä ja vuoden 1983 keväällä 3.070 kuutiometriä, josta viimeksi mainitusta määrästä B:n määräalalla oli ollut 1.145 kuutiometriä sekä E:n ja L:n oikeudenomistajien määräalalla 1.925 kuutiometriä. Jakosopimuksen tekemisen jälkeen tilalta oli myyty puita.

Jakosopimusta suunniteltaessa kotipalstat ja viljellyt maat oli jaettu sopimuksen osapuolten ilmoituksen mukaan lähinnä nautintarajoja noudattaen. Metsäpalstat oli ryhmitelty kahteen osaan. Jako-osuuksien arvoon vaikuttaneita tekijöitä olivat olleet muun muassa puuston määrä, maapohjan laatu, rantaviivan määrä, palstojen koko ja sijainti sekä tieyhteydet palstoille. Jakosopimusta tehtäessä jako-osat oli pyritty saamaan yhtä arvokkaiksi. B:llä oli ollut metsäpalstojen osalta oikeus valita, kumman osan hän oli halunnut ottaa. B:lle tulleiden maa-alueiden tiestö oli katsottu selvästi paremmaksi kuin toisten osakkeiden saamien alueiden tiestö.

B oli 7.10.1982 Ylitornion käräjäkunnan lainhuudatusasianpöytäkirjan 336 §:n kohdalla saanut lainhuudon puoleen Mustajärven tilasta avio-oikeuden, oikeastaan perinnön nojalla A:n jälkeen.

Jutussa oli jäänyt näyttämättä, että B olisi pyrkinyt tekemään itselleen epäedullisen jakosopimuksen tai että hänen jakosopimuksella saamansa tilanosaa olisi kaikki jako-osuuksien arvoon vaikuttaneet tekijät huomioon ottaen pidettävä vähäarvoisempana kuin tilan toisen puoliskon omistajien saamaa tilanosaa. Lisäksi ei ollut näytetty, miltä tilan alueilta oli jakosopimuksen jälkeen myyty puita.

B:llä oli ollut oikeus saada lainhuuto perinnön nojalla miehensä A:n jälkeen riippumatta 7.5.1972 tehdystä kaupasta. B oli ollut saamansa tilanosuuden ainoana omistajana oikeutettu tekemään kerrotun jakosopimuksen. Sopimusta oli B:n osalta pidettävä kokonaisuudessaan myös kohtuullisena eikä B:n ollut miltään osin katsottava sopimuksen tekemisellä ja lainhuudon hakemisella loukanneen C:n ja D:n tulevaa omistusoikeutta. Tämä vuoksi kihlakunnanoikeus on hylännyt kanteet. C ja D on velvoitettu yhteisvastuullisesti suorittamaan F:lle ja G:lle, H:lle ja I:lle sekä J:lle ja K:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 2.000 markkaa ja korvaamaan valtiolle sen varoista maksetut X:n palkkio ja kulujen korvaus yhteensä 6.747,80 markkaa ja todistelukustannukset 137 markkaa.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 24.10.1984

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi C ja D yhteisesti ovat saattaneet jutun, on lausunut, että A:n omistusoikeus puoleen Mustajärven tilasta oli hänen kuoltuaan 12.2.1973 siirtynyt osaksi avio-oikeuden nojalla ja osaksi perintönä B:lle. Tällä oli ollut oikeus tilanosuuden omistajana yksin tehdä puheena oleva jakosopimus. B:n omistusoikeutta oli rajoittanut 7.5.1972 tilanosuudesta tehty kauppa, jolla A ja B olivat myyneet, oikeastaan A oli B:n suostumuksin myynyt sanotun osuuden C:lle ja D:lle muun muassa ehdoin, että omistus- ja hallintaoikeus siirtyi ostajille vasta myyjien kuoleman jälkeen ja että ostajat sitoutuivat antamaan A:lle ja B:lle heidän tarvitsemansa avun ja hoidon sekä kustantamaan heidän hautauksensa. Tilanosuuden kaupan tarkoituksena oli ollut A:n ja B:n toimeentulon turvaaminen. Tekemällä tilan muiden osaomistajien kanssa sopimuksen tilan jakamisesta B ei ollut menetellyt mainitun kaupan ehtojen ja tarkoituksen vastaisesti. Näin ollen hänen ei ollut katsottava loukanneen C:n ja D:n oikeutta tilanosuuden tulevina omistajina.

Näillä ja lainhuudon mitättömäksi julistamista koskevalta osin kihlakunnanoikeuden mainitsemilla perusteilla hovioikeus on katsonut, ettei ollut syytä muuttaa kihlakunnanoikeuden päätöksen lopputulosta. C ja D on velvoitettu suorittamaan F:lle ja G:lle, H:lle ja I:lle sekä J:lle ja K:lle yhteiseksi korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa 500 markkaa ja korvaamaan valtiolle sen varoista maksettu X:n palkkio 300 markkaa.

Käsittelyratkaisu

Korkein oikeus jättää C:n ja D:n 28.2.1985 tänne toimittaman kirjoituksen huomiotta.

Mustajärven tilan RN:o 2:10 jakamisesta määräaloin 29.10.1981 allekirjoitetun sopimuksen ovat tehneet toisaalta B sekä toisaalta E, F, H ja J. G, I ja K ovat aviopuolisoina antaneet suostumuksensa tähän sopimukseen. Kolmella viimeksi mainitulla ei ole sanotulla perusteella sellaista asemaa, että C:n ja D:n olisi tullut kohdistaa sopimuksen tehottomaksi julistamista koskeva kanteensa myös heihin. Sen vuoksi poistetaan kihlakunnanoikeuden päätös ja hovioikeuden tuomio niiltä osin kuin niissä on annettu lausunto mainitusta kanteesta G:hen, I:hin ja K:hon kohdistettuna ja kanne tältä osalta jätetään tutkimatta.

Pääasiaratkaisun perustelut

Kysymyksessä olevan 7.5.1972 vahvistetun kauppakirjan ehdon mukaan kaupan kohteena olleen tilanosuuden omistus- ja hallintaoikeus on siirtyvä C:lle ja D:lle vasta sekä A:n että B:n kuoltua. A:n kuoltua on hänen oikeutensa tilanosuuteen siirtynyt osaksi avio-oikeuden nojalla ja osaksi perintönä B:lle. Saantonsa perusteella B:llä on ollut oikeus saada lainhuuto puoleen Mustajärven tilasta RN:o 2:10.

Edellä tarkoitettuun kauppakirjaan sisältyvän omistus- ja hallintaoikeutta koskevan ehdon perusteella, kun kaupan muistakaan ehdoista ei muuta johdu, C ja D eivät ole saaneet kauppakirjan nojalla tilanosuuteen sellaista oikeutta, että se sinänsä olisi estänyt B:tä tekemästä 29.10.1981 vahvistettua kiinteistön jakosopimusta.

Kiinteistöosuuden omistajana B on ollut oikeutettu sopimaan muiden osaomistajien kanssa Mustajärven tilan jakamisesta omistussuhteiden mukaan halkomisen sijasta lohkomalla, kun lohkomisessakin on asiallisesti ollut kysymys vain kiinteistön jakamisesta eikä luovuttamisesta. C ja D eivät myöskään ole näyttäneet, että jakosopimuksella olisi vähennetty sen omaisuuden arvoa, joka heille edellä mainitun kauppakirjan mukaan oli B:n kuoltua tuleva, tai että sopimus muullakaan tavalla olisi poikennut tavanomaisesta määräosain omistetun kiinteistön jakamista halkomisen sijasta lohkomalla koskevasta sopimuksesta sekä että sopimus näistä syistä olisi heidän kannaltaan kohtuuton. Tämän vuoksi jakosopimus on pätevä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Hovioikeuden tuomio jää siis pysyväksi myös siltä osin kuin C ja D on velvoitettu suorittamaan G:lle, I:lle ja K:lle korvausta oikeudenkäyntikuluista. C ja D velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan F:lle ja G:lle, H:lle ja I:lle sekä J:lle ja K:lle korvaukseksi heidän yhteisistä oikeudenkäyntikuluistaan Korkeimmassa oikeudessa 700 markkaa. Maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain nojalla maksetaan valtion varoista X:lle palkkioksi B:n ja E:n avustamisesta Korkeimmassa oikeudessa 1.000 markkaa, mikä määrä C ja D yhteisvastuullisesti velvoitetaan korvaamaan valtiolle.